Iisalmi, 2011-04-07 13:22 CEST (GLOBE NEWSWIRE) --
OLVI OYJ 7.4.2011 PÖRSSITIEDOTE
OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
Olvi Oyj jakaa 1,00 euroa osinkoa vuodelta 2010. Yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan omia A-osakkeita ja päättämään omien A-osakkeiden luovuttamisesta.
OLVI OYJ JAKAA 1,00 EURON OSINGON VUODELTA 2010
Yhtiökokous vahvisti vuoden 2010 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.
OLVI JATKAA AKTIIVISTA JA TULOKSEEN PERUSTUVAA OSINGNJAKOPOLITIIKKAA
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa sekä K- että A-sarjan osakkeille tilivuodelta 2010 osinkoa 1,00 euroa. Maksettavaksi päätetty osinko on 41,5 (37,2) prosenttia Olvi-konsernin osakekohtaisesta tuloksesta.
Osinko maksetaan 19.4.2011 osakkaalle, joka viimeistään täsmäytyspäivänä 12.4.2011 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon.
YHTIÖKOKOUKSEN HENKILÖVALINNAT
Yhtiökokous valitsi nykyiset hallituksen jäsenet, hallituksen puheenjohtaja, kauppatieteiden maisteri, Heikki Hortlingin Iisalmesta, talous- ja rahoitusjohtaja, oikeustieteiden kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Esa Lagerin Kauniaisista, asianajaja, varatuomari, Heikki Sinnemaan Iisalmesta ja diplomi-insinööri, tekniikan tohtori, Tarja Pääkkösen Helsingistä uudelleen hallituksen jäseneksi. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin kauppatieteiden maisteri Jaakko Autere Helsingistä. Autere toimii Fiskars Home -liiketoiminta-alueen johtajana ja Iittala Group Oy Ab:n toimitusjohtajana.
Varsinaiseksi tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n, päävastuullisena tilintarkastajanaan Sami Posti, KHT seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.
HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
Hallitus valitsi 7.4.2011 pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi Heikki Hortlingin ja varapuheenjohtajaksi Esa Lagerin.
PÄÄTÖS YHTIÖN OSAKKEIDEN LUKUMÄÄRÄN LISÄÄMISEKSI MAKSUTTOMALLA OSAKEANNILLA (SPLIT)
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti toteuttaa maksuttoman osakeannin (split), jossa yhdellä A-osakkeella saa maksutta yhden A-osakkeen ja yhdellä K-osakkeella maksutta yhden K-osakkeen. A-sarjan osakkeita annetaan 8 513 276 kappaletta ja K-sarjan osakkeita 1 866 128 kappaletta. Osakeannin jälkeen A-sarjan osakkeita on yhteensä 17 026 552 kappaletta, K-sarjan osakkeita yhteensä 3 732 256 kappaletta ja yhteensä osakkeita on 20 758 808 kappaletta.
Osakkeiden lukumäärän lisääminen toteutetaan arvo-osuusjärjestelmässä eikä se edellytä toimenpiteitä osakkeenomistajilta. Oikeus osakkeisiin on osakkeenomistajalla, joka on täsmäytyspäivänä 12. huhtikuuta 2011 merkittynä osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon. Uudet osakkeet otetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi ja liitetään arvo-osuusjärjestelmään arviolta 13. huhtikuuta 2011, josta lukien ne tuottavat osakkeenomistajan oikeudet. Uudet osakkeet eivät oikeuta varsinaisessa yhtiökokouksessa 7. huhtikuuta 2011 päätettävään osinkoon.
Osakkeiden lukumäärän lisääminen ei vaikuta yhtiön omistussuhteisiin, osakkeille kuuluviin oikeuksiin eikä osakesarjojen välisiin suhteisiin.
PÄÄTÖS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISESTA
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestyksen 3 § siten, että maininta osakkeen nimellisarvosta poistetaan.
PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään 245.000 A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään tai mitätöitäviksi. Omien osakkeiden hankkiminen toteutettaisiin hallituksen päätöksen mukaisesti arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Nasdaq OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa.
Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä ja noin 1 prosenttia kaikista äänistä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.
PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN LUOVUTTAMISESTA
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden luovuttamisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle annettujen hankintavaltuutusten perusteella hankittujen osakkeiden luovuttamisen.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään.
Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja luovutushinnan määrittelyperusteista.
Lasse Aho
toimitusjohtaja
Puh. (017) 838 5200, 0400 203 600
Lisätietoja:
Heikki Hortling
hallituksen puheenjohtaja
Puh. (017) 838 5500, 0500 273 058
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.olvi.fi
Liitteet Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle
LIITE 1
HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 7.4.2011
1. Hallitus ehdottaa, että Olvi Oyj:n 7.4.2011 pidettävä varsinainen yhtiökokous, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaisi hallituksen päättämän omien A-osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin:
Hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään 245.000 A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään tai mitätöitäviksi. Omien osakkeiden hankkiminen toteutettaisiin hallituksen päätöksen mukaisesti arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq OMX Oy:n osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Nasdaq OMX Oy:n ohjesäännön ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa.
Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 % yhtiön koko osakemäärästä ja noin 1 % kaikista äänistä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.
2. Hallitus ehdottaa, että Olvi Oyj:n 7.4.2011 pidettävä varsinainen yhtiökokous, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden luovuttamisvaltuudet, valtuuttaisi hallituksen päättämän omien A-osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin:
Hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle annettujen hankintavaltuutusten perusteella hankittujen osakkeiden luovuttamisen.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään.
Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja luovutushinnan määrittelyperusteista.
Iisalmessa 22. päivänä helmikuuta 2011
Olvi Oyj
Hallitus
LIITE 2
Hallituksen ehdotus yhtiön osakkeiden lukumäärän lisäämiseksi maksuttomalla osakeannilla (split) ja yhtiöjärjestyksen 3 §:n muuttamiseksi
Hallitus ehdottaa, että yhtiön osakkeiden lukumäärää lisätään antamalla osakkeenomistajille maksutta uusia osakkeita omistusten mukaisessa suhteessa siten, että kutakin A-sarjan osaketta kohti annetaan yksi A-sarjan osake ja kutakin K-sarjan osaketta kohti yksi K-sarjan osake. A-sarjan osakkeita annetaan 8 513 276 kappaletta ja K-sarjan osakkeita 1 866 128 kappaletta. Osakeannin jälkeen A-sarjan osakkeita on yhteensä 17 026 552 kappaletta, K-sarjan osakkeita yhteensä 3 732 256 kappaletta ja yhteensä osakkeita on 20 758 808 kappaletta.
Hallitus ehdottaa lisäksi yhtiön yhtiöjärjestyksen 3 § muuttamista siten, että maininta osakkeen nimellisarvosta poistetaan.
Osakkeiden lukumäärän lisäämisen tavoitteena on parantaa julkisesti noteerattujen A-sarjan osakkeiden kaupankäyntiedellytyksiä Nasdaq OMX Helsinki Oy:n (Helsingin Pörssin) päälistalla. Osakkeiden lukumäärän lisääminen ei vaikuta yhtiön omistussuhteisiin, osakkeille kuuluviin oikeuksiin eikä osakesarjojen välisiin suhteisiin.
Osakkeiden lukumäärän lisääminen toteutetaan arvo-osuusjärjestelmässä eikä se edellytä toimenpiteitä osakkeenomistajilta. Oikeus osakkeisiin on osakkeenomistajalla, joka on täsmäytyspäivänä 12. huhtikuuta 2011 merkittynä osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon. Uudet osakkeet otetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi ja liitetään arvo-osuusjärjestelmään arviolta 13. huhtikuuta 2011, josta lukien ne tuottavat osakkeenomistajan oikeudet. Uudet osakkeet eivät oikeuta varsinaisessa yhtiökokouksessa 7. huhtikuuta 2011 päätettävään osinkoon.
OLVI OYJ
Hallitus