OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.4.2018
OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
Olvi Oyj:n 16.4.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 31.12.2017 päättyneeltä tilikaudelta.
OSINGONJAKO
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti maksaa A- ja K-sarjan osakkeille osinkoa 0,80 (0,75) euroa tilivuodelta 2017 eli yhteensä 16,6 (15,6) miljoonaa euroa. Osinko on 46,1 (47,9) prosenttia Olvi-konsernin osakekohtaisesta tuloksesta.
Osinko maksetaan sille, joka on merkitty osingonmaksun täsmäytyspäivänä 18.4.2018 osakkeenomistajaksi Suomen Euroclear Finland Oy:n pitämään Olvi Oyj:n osakasluetteloon. Osinko ehdotetaan maksettavaksi 30.4.2018. Olvin omille osakkeille ei makseta osinkoa.
HENKILÖVALINNAT JA PALKKIOT
Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä enemmän kuin 70 prosenttia yhtiön äänivallasta, olivat ilmoittaneet yhtiölle tulevansa ehdottamaan yhtiökokouksessa, että hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettäisiin kuusi (6) ja että hallitukseen valitaan seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka entiset jäsenet: Hakkarainen Pentti, Hortling Nora, Markula Elisa ja Sirviö Heikki sekä uusina jäseninä Heinonen Lasse ja Paltola Päivi.
Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen ja päätti hallituksen jäsenmääräksi kuusi (6) henkilöä. Hallituksen jäseniksi valittiin Hakkarainen Pentti, Heinonen Lasse, Hortling Nora, Markula Elisa, Paltola Päivi ja Sirviö Heikki.
Hallituksen jäsenille päätettiin maksaa palkkiota seuraavasti: puheenjohtajalle 5000 euroa kuukaudessa, varapuheenjohtajalle 2500 euroa kuukaudessa sekä hallituksen jäsenille 2000 euroa kuukaudessa. Lisäksi yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiota 950 euroa kokoukselta ja muille hallituksen jäsenille 650 euroa kokoukselta.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Juha Toppinen. Tilintarkastajan palkkio päätettiin maksaa yhtiölle esitetyn tavanomaisen laskun mukaan.
HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti.
Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 500 000 oman A-osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla omalla pääomalla.
Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä, minkä vuoksi hankinta tapahtuu muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa ja osakkeista maksettava vastike on Olvin A-osakkeen hankintahetken markkinahinta.
Osakkeet hankitaan käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 2,4 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja noin 0,5 prosenttia kaikista äänistä, joten osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.
Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista.
Omien osakkeiden hankkimista koskevan valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen valtuutuspäätöksestä lukien.
HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 1 000 000 uuden A-osakkeen antamisesta sekä enintään 500 000 yhtiön hallussa olevan yhtiön oman A-osakkeen luovuttamisesta (”Osakeantivaltuutus”) hallituksen ehdotuksen mukaisesti.
Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet luovuttaa yhdessä tai useammassa erässä joko maksua vastaan tai maksutta. Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten esimerkiksi yrityskauppojen tai -järjestelyjen rahoittaminen tai toteuttaminen, yhtiön oman pääoman rakenteen kehittäminen, osakkeen likviditeetin parantaminen tai yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttaminen. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja yhtiön kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy.
Hallitus päättää muista osakeanteihin liittyvistä seikoista.
Osakeantivaltuutuksen ehdotetaan olevan voimassa vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen osakeantivaltuutusta koskevasta päätöksestä lukien.
YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä www.olvi.fi/yhtiökokous 2017 -osiossa viimeistään 23.4.2018 alkaen.
HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
16.4.2018 pidetyssä järjestäytymiskokouksessa Olvi Oyj:n hallitus valitsi puheenjohtajaksi Pentti Hakkaraisen ja varapuheenjohtajaksi Nora Hortlingin. Hallitus päätti järjestäytymiskokouksessa perustaa tarkastusvaliokunnan sekä palkitsemisvaliokunnan. Tarkastusvaliokuntaan valittiin Lasse Heinonen, Päivi Paltola ja Nora Hortling sekä palkitsemisvaliokuntaan Pentti Hakkarainen, Heikki Sirviö ja Elisa Markula.
Lisätietoja:
OLVI OYJ
Lasse Aho
toimitusjohtaja
Puh. 0290 00 1050 tai 0400 203 600
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.olvi.fi